My lifestory

Ok, eli alan nyt kirjottaa sivistyneesti (miten nyt ottaa). Kello on jo vaikka mitä (2:28) ja ei vain tule uni. :----( Syy kai löytyy kun prinsessani ei saa unta myöskään ja en millään raaskisi tuhlata saldojani häneen, muhaha. Kun luin yhden henkilön blogia ja löysin mielenkiintoisen postauksen: omasta elämästä kertominen. Eli kerron nyt mun elämästä, ympäri maailmaa ja miten elän täällä.


Synnyin päivänä jona ukkosti ja satoi rankasti (äitini sanojen mukaan), 8/7/1996 ja äitini asui tuolloin isän kanssa Äkäslompolossa, Lapissa. Isä lähti toisen naisen mukaan kun olin 2-vuotias. Äiti murtui ja sairaistui vakavaan masennukseen jota vastaan vieläkin taistelee. Kun äiti sai hieman niskastaan kiinni muutettiin Pariisiin, äidin vanhempien luokse, mukanaan isoveljeni Marko (s. 1991) ja pikkusiskoni Janina (s. 1998 isän lähdön jälkeen). Asuttiin siellä puoli vuotta, kunnes äiti löysi uuden miehen, jonka kanssa on naimisissa tällä hetkelläkin.


Vuonna 2000 näin isäni ensimmäisen kerran, sitten sen kun olin 2. Vietin isäni kanssa viikonlopun ja nykyään näemme melkein joka viikonloppu. Äiti ei ole suostunut näkemään isää, mikä on aika perseestä.


Kun menin ensimmäistä kertaa tarhaan, ei mulla ollut paljoo kavereita ku olin tosi ujo ja pelokas. Pelkäsin melkein mitä vain, kuin nykyäänkin. Ujoutuneni takia jouduin tarhakiusatuksi, joka jatkuu vieläkin, mutta ei niin pahasti. Mulla oli pari parasta kaveria ja ne oli tyttöjä, Sari ja Inka, jotka on nykyään mun luokalla ja parhaimpii ystävii ollaan vielki. Oon aina tullu paremmin tyttöjen kaa juttuu ku poikien, mutta kyllä niit poikakavereit löytyy pari.
Kun siirryin peruskouluun, koulukiusaus paheni vain. Sillon tuli ekat masennuksen merkit. Leikin mun huoneessa yksin ja itkin öisin, josta mun äiti ei tiennyt mitään. Olin kans pahasti alipainonen ja sen takia mua kiusattiin eniten.


Kakkosella ei kiusaaminen helpottanut vaa paheni. Kestin kolmannen luokan nipinnapin. Nelosluokka oli pelkkää helvettiä. En voi edes kuvailla sitä, paitsi yritän. Multa pöllittiin kaikkea mahollista, laitettiin epämieluisia viestejä pulpettiin, tungettiin ruokaa taskuihin/kenkiin, tönittiin koulumatkoilla ja huudeltiin epämukavia asioita. Kerran mut tönästiin koiranpaskaan = uusi talvitakki pilalle, ja selityksenä äidille, että olin kömpelö. Vitosella koskin ekaa kertaa partaveitseen. (sori jos rupeen noloks mut haluun avautuu nyt) Ekat viillot oli pelkii pinta-naarmuja. Puolen vuoden aikana ne muuttu vaa pahemmiks ja löysin uusia viiltopaikkoja, maha, jalat ja ne paikat jonne ei näy viillot. Viiltelin eniten jalkoihin ja mahaan. Kutosen kesällä Marko näki viillot ja saarnas mulle asiasta. Lupasin etten viiltele enään ikinä ja niin hän usko. En viillellyt kesällä enään.
Kutosluokka meni kaikista pahiten. Olin viellä enemmän yksin ja yritin itsarii uutenavuotena, mutta Markon nykyinen poikaystävä Tuomas pelasti mut täpärästi. Oon tuntenut Tuopin jo monta vuotta ja hän on mun paras kaveri, vieläkin. Rupesin tuntee Tuoppii kohtaa tunteita, syvempii ku pelkkii ystävyys, mä rakastuin, ekaa kertaa elämässäni. Mä mietin et ''ei helvetti, en mä voi ihastuu poikaa! en oo mikää homo!!'' Onneks mun tunteet ''kuihtu kasaan'' nopeesti ja pääsin yli siit. Kerroin samana vuonna että olin ihastunu häneen ja isoksi hämmästykseksi hän oli ollut ihastunut muhun. Pysyttiin kavereina vain.


Seiskan ekoina päivinä mä mietin, että en mä jaksa tätä samaa paskaa enää. Olin vielki alipainonen ja ruma ku rullatuoli. Yritin taas itsarii ja melkee onnistuin, mutta epäonnistuin. Jouduin sairaalaan ja sieltä suljetulle osastolle. Siellä mulle tyrkytettiin kokoajan lääkkeit ja sain joka päivä ahistuskohtauksii ja olin tulossa hulluks. Rupesin kuulee äänii ja näin näkyjä. Kunnes pääsin sieltä pois puolen vuoden päästä, luulin että se kiusaaminen oli loppu. Ei. Kun pääsin kouluun, sain kuulla mun kaverilta, että mun yks kaveri oli kuollu siinä ajassa ku olin poissa. Masennuin taas ja itkin joka päivä. Tää ihminen oli ollu mulle tuki ja turva. Kaveri vaippaikäsestä asti. Serkku. Sisko. Pidin sitä ihanku mun sukulaisena. Saatana ku itkettää..


Seiskan alussa tutustuin mun nykyseen tyttöystävään Tuopin kautta. En oo rakastanut Hannaa alusta asti ''palavasti'', vaan rupesin rakastamaan häntä tässä parin kuukauden sitten syvemmin. Sain Hannan yhteydessä paljon uusia kavereita, tyttöjä ja poikia. Kiitos hänelle siitä ♥
Seiskan loputtua oli tapahtunu niin paljon asioita, hyviä ja huonoja, että on pakko sanoa että huh huh! No, jäin luokalle laitoksen takia, onneksi! Pääsin eroon paskiaisista. Seiskan jälkeisellä kesällä sain paljon uusia kavereita ja pidin hauskaa. Sain ensimmäisen lemmikkini, saksanpaimenkoiran Zorron.


Uusi seiska alkoi ja uudet kujeet! Luulin että saisin ystäviä luokalta, mutta ei niitä tullut monta. Pari tyttöä jälleen. Kävin yhden jakson luokkaa ja pääsin kasille hypättyä. Kiusaamista en koe enään mitenkään, paitsi vittuilua joka menee toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos.


Nykyhetki menee mulla hyvin, paitsi masennusta on viellä.


Siinä se oli. Hope u enjoy~


Tässä viellä pari juttua musta:


○ Pelkään liian monta asiaa ja oon herkkisnyyhkisapina :<
○ Mun vanhemmat ei oo koskaan tienny tosta kiusaamisesta, eikä tuu tietää. Pidän sen itelläni ja näin on hyvä.
○ Maistoin alkoholii ekaa kertaa 4-luokal ja vedin ekat ''perseet'' 6-luokal.
○ En polta ja oon ylpee siitä.
○ Värjäsin hiukset ekaa kertaa kolmosella mustaks, mutta rupesin blondaamaan taas vitosella.
○ Löysin musiikinteon '08 vuonna ja skeittauksen viime kesänä.
○ Oon seurustellu pari kertaa, mutta en laskenu niitä seurusteluiks, joten en maininnu niit ylempänä.
○ Mun tekee hyvää avautuu tollee mite tein äsken.
○ Mä en välitä mitä sanotte tosta mun tekstistä.
○ Mä haluun kiittää kaikkia mun kavereita ku ootte jaksanu kannustaa mua jatkamaan elämässä eteenpäin ja rämpimää pois tästä paskasta! Ootte mulle tosi tärkeit vaik en oo sitä sanonu äänee ;___; En haluu menettää teitä koskaan! Suurin kiitos kuuluu mun veljelle, Markolle, koska hän on mun veli ja jaksanut kuunnella mun avautumisii asiasta tai toisesta.


Rupean nyt nukkumaan Hellogoodbyen saattelemana ja toivotan teille yöt huomenet!


- Nik★lai